torstai 21. toukokuuta 2015

RaRan koulumestauudet 9.5

Hieman myöhässä olen tämän kanssa, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

© Viltsuh

Kyseisenä lauantaina siis heräsin aikaisin aamulla ja matkasin junalla kohti Espoota uusin hepsu mukanani. Matka sujui oikein mukavasti. Köröttelin tunnin junalla, jonka jälkeen vaihdoin bussiin. Siellä sitten jännittyneenä istuin kännykkää käsissä puristaen, ja kattelin Google mapsista että missäköhän kohtaa kuuluu jäädä pois. Bussista hyppäsin noin tuntia ennen kisoja, jonka jälkeen sain puoli tuntia mukavasti kulutettua yhtä lyhyttä polkua tutkiessa ja Maikin taloa etsiessä. Nopeastihan sen tunnisti, harvan talon seinässä roikkuu joukko papereita :D Taisin saapua ensimmäisten joukossa.
























© Viltsuh

© Viltsuh

Pian paikalle saapui tuttu porukka, joiden kanssa juttelin hetken. Kertailin hermostuneena ratoja ja tuskailin jalkojani, jotka olivat ihan älyttömän kipeät ja jäykät kuin rautakanki (ei kannata treenata viikon ajan yli tuntia päivässä tasapohjaisilla kengillä ja vieläpä todella huonoilla alku- ja loppuverkoilla). En saanut sitten koipiani vetreiksi ollenkaan joka näkyi kyllä tuloksissa. Ratojakaan en muistanut kunnolla. Joka tapauksessa ensimmäisessä luokassa eli helppo A:ssa selviydyin muistaakseni viidenneksi, muut luokat menivätkin huonommin. Vaikeassa B:ssä olin muistaakseni aika häntäpäässä ja GP:ssä unohdin sitten radan aika pian :D 


© Viltsuh

© Viltsuh



Viimeisenä oli instrumentaaliseen musiikkiin mentävä kür. Oli muuten mielenkiintoista katottavaa, tällaisia saisi olla enemmänkin! Ohjelmaani olin oikestaan treenannut jo pari kuukautta, mutta onnistuin kyllä kusemaan senkin aika pahasti. Unohdin jälleen radalla oikeastaan kaiken mitä olin opetellut, ja vedin koko radan lähinnä improna. Lopussa olin todella poikki, ja se näkyi. Tulin neljänneksi eli toisin sanoen kürin viimeiseksi. Sain kuitenkin muilta kisaajilta ihan kamalasti kehuja joten olin itseasiassa hieman yllättynyt sijoituksestani. Musiikillisesta toteutuksesta tuli kuitenkin ysi, jee! Musiikkina olin käyttänyt How To Train Your Dragonin soundtrackia. Päätin tehdä samoin kuin oikeidenkin hevosten kürissa, eli musiikki koostui monesta kappaleesta. Tulen varmasti menemään ohjelman toistekin, toivottavasti vähän paremmin, ja tekemään samanlaisia kür-musiikkeja jatkossakin.
© Viltsuh

© Viltsuh

© Viltsuh

© Viltsuh

En kyllä edes muista milloin viimeksi olisivat menneet koululuokat näin huonosti. Koulupuoli on kuitenkin mulla se vahvempi, ja yleensä menestyn koululuokissa ihan kohtuuhyvin. Nämä kisat nyt menivät sitten vähän tavallista huonommin, mutta sellasta sattuu. Treeniä vaan lisää. Ensin kyllä yritän hoitaa nämä kipeät kinttuni sellaiseen kuntoon että pystyy koulua menemään, ilmeisesti rasittuivat treenailuista niin paljon että nilkkojen ojentaminen etenkin ravissa tuntuu tosi ilkeeltä.Nyt sitte lepoa ja sitte alkaa taas koulutreenit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti