Mä olen keppareilla ehdottomasti kouluihminen. Koulua tulee mentyä näistä lajeista ehdottomasti eniten. Sen jälkeen tulevat esteet ja maastoilu sekä vähän erikoisemmat lajit. Koulussa viehättää sen vaivattomuus. Voit mennä vaikka pilkkopimeässä tai kamalassa kiireessä talliin, hakea hepan ja ruveta treenaamaan. Ei esteiden kantoa, ei pitkää kävelymatkaa maastoradalle, ainoa mitkä tarvitset on hyvät kengät ja keppari. Lisäksi olen itse rakenteeltani enemmän tämmöistä "kouluratsutyyppiä", mulla on raskas ja leveä luusto (kiitos iskä), olen melko pitkä enkä kovin pieni ja hintelä, niinkuin monet näistä estetykeistä tuntuvat olevan. Tottakai pieni keho on helpompi ponnistaa isojenkin esteiden yli, ja nuoret ovat muutenkin ketterämpiä.Tällaisena jo keppihevosveteraani-ikäisenä ei oikein noille nuoremmille esteillä pärjää, mutta koulussa sentään tulee usein sijoitus. Ehkä menestys on kannustanut treenaamaan vielä ahkerammin.
Tyylinäytettä vuodelta 2013. Ei mitään täydellistä menoa, mutta mitäs tuosta. Tämä on edelleenkin editoimistani videoista yksi suosikeistani. Muistan vieläkin sen fiiliksen kun kuvasin noita klippejä. Oli aurinkoinen ja kaunis kesäilta, lempeä tuuli puhalsi ja minä kuuntelin kuulokkeistani Phaelehin Afterglow-kappaletta, joka tässä videossakin soi. Haluan kesän takaisin.
Keppihevosharrastajien keskuudessa on puhuttu paljon keppihevosten peräänannosta ja rollkurista. Peräänantohan on käsittääkseni lähes kaikissa ratsastuksen lajeissa se hevosen ihanteellinen tapa liikkua, selkälihaksiaan ja takaosaansa käyttäen. Hevosen peräänantohan on kaikilla oikein tehtynä suht samanlainen ja helppo ulkopuolisenkin huomata, jos on edes hiukan kokemusta hevosista. Mutta keppareilla asia onkin hieman eri, sillä sitä yhtä oikeaa tapaa ei ole. Kaikki eivät edes keppareilla mietikään mitään peräänantoa, jotkut tekevät sen nostamalla päätä, toiset laskemalla, jotkut muuttavat askeliaan, jotkut vetävät kepparin kaulaa kaarelle. Tapoja on monia. Keppariharrastuksessa peräänanto ei kuitenkaan ole niin tärkeässä asemassa kuin hevosilla, en ole esimerkiksi koskaan nähnyt kouluratsastusluokissa arvosteltavan sitä. Hieman hankalaa se olisikin, sillä näkemyksiä on niin monia.
Miten minä sitten sen teen? Itse ratsastan keppihepat muotoon aika nopeasti, yleensä alkuverryttelyn aikana taivuttelemalla erilaisille volteille ja pääty-ympyröille ja ohjaamalla päätä ohjalla hieman alas. Yleensä aluksi mun hepat kulkee aika pää pilvissä (poikkeuksena kouluhevoset, jotka menee muotoon melkeen heti), mutta laskeutuu eteen alas aika nopeasti, että päästään hommiin. Sitten kun tää on hoidettu, niin aletaan tekemään niitä vaativampia tehtäviä.
Yleensä peräänannossa vahvistan hieman tuntumaa, niin että pää menee hiukan kaulaa kohti, mutta vain ihan hiukan. Kaikilla hevosilla en tätä edes tee, erityisesti, jos kyseessä on jonkun toisen heppa. Lisäksi nostan tai lasken kepin lähes vaakatasoon, mutta kuitenkin hieman nousevaksi. Jos se on täysin vaakatasossa, heppa kulkee jo kuolaimen takana. Isoimpana osana heppojeni peräänantoon liittyy liikkeet. Vaikka en mitään noista muista teksisikään, niin peräänannossa liikkeet muuttuvat joustavammiksi ja päkiä laskeutuu ensin maahan. Koko keho tekee töitä, En yleensä tosin yleensä siinä vaiheessa ajattele tätä peräänantona, niin vain tapahtuu kun alkuverkat on hoidettu ja aletaan tositoimiin. Peräänannoksi sen kuitenkin voisi ehkä oikeillakin hevosilla laskea, joten miksei keppareillakin? Maastossa en tätä tee, harvoin myöskään esteillä, ellei ole tyyliharjoittelusta kyse.
Entä sitten tämä rollkur? Rollkurhan on hevosen vetämistä muotoon luotiviivan taakse, eli se ei ole oikeaoppinen peräänanto ja hevoselle vieläpä kivulias. Oikeilla hevosilla olen tosiaan rollkuria ja muitakin kovia keinoja ja välineitä vastaan, mutta luonnollisesti kepparithan eivät tunne kipua. Mun puolesta ihmiset saa kepparit vääntää millaiselle mutkalle tahansa, käyttää vaikka ketjua kuolaimina ja mätkiä raipalla niin paljon kuin sielu sietää. Ne on keppareita, ei ne siihen kuole. Itse en kuitenkaan esimerkiksi rullausta harrasta keppareilla paitsi läpällä joskus. Ei siksi, että "kepparit kärsisivät", vaan koska en pidä siitä, miltä se näyttää ja pelaan varman päälle täytteiden suhteen. Ei huvittaisi alkaa täyttämään hevosta uudelleen vain sen takia, että sillä on sisälmykset lähteneet liikkeeelle rullauksen vuoksi :D Tottakai täyttötapa ja vanun laatu vaikuttaa siihen, miten hevonen kestää. Omat heppani eivät ole kovin tiiviisti täytettyjä, joten vanuilla on tilaa lähteä elelemään omaa elämäänsä, ja hevosen kaulan ja posken väliin jää tyhjä kolo.
Toivottavasti tykkäsitte tästä mielipidepostauksesta, ja pahoittelen, jos tietoni on väärää joissakin kohdissa, en ole mikään huippuatsastaja ja hädin tuskin itsekään saan hevosta peräänantoon, tietoni perustuu pitkään hevostaustaani ja pikaiseen googletteluun c:
Tää postausidea pälkähti päähäni juuri äsken, ja ajattelin nyt kirjoittaa kaikki ajatukseni ylös. Mulla ei ole hajuakaan postauksen tulevasta lyhyydestä tai pituudesta tai ajatuksieni järkeenkäymisestä. Enkä nyt puhu omasta keppariharrastuksestani, vaan ihan yleisesti.
Muistan, kun itse aloitin keppariharrastuksen siskopuoleni kanssa vuonna 2008. Suomen Keppihevosfoorumi oli kai silloin olemassa, mutta en tiennyt vielä sen olemassaolosta, joten tieto muiden harrastustavoista rajoittui lähinnä muiden tallien sivuihin ja videoihin.Netti vilisi apusivustoja, jotka koskivat milloin kepparin tekoa, milloin kepsujen sairauksia. Internetin maailmassa ihailtiin Iisan tallin ja Pikku Kookoksen videoita ja heppoja. Rakennettiin omaa tallia leikkimökkiin. Tehtiin joulukalentereita ja keppihevosnäytelmiä (ne muuten olivat hetken oikea muoti-ilmiö, eivät enää). SKYn sivut olivat vielä vaaleansiniset.
Siihen aikaan sukkahevoset olivat reilusti suositumpia kuin nykyään. Niitä oli kaikilla, niille oli omia näyttelyitä, niitä rakastettiin siinä missä kankaisia kavereitaan. Kangashevoset olivat ainakin minun silmissäni harvinaisuus ja kokeneempien harrastajien juttu. Kukaan ei silloin antanut minkäänlaisia vinkkejä tai teko-ohjeita, monet asiat pysyivät salaisuuksina. Mielestäni nykyään vinkkejä jaetaan enemmänkin, varmasti siksi, että tekniikat ovat jo yleistyneet ja lähes kaikkien käytössä, eivät vain tavan keksijän.
.Nykyäänhän noita sympaattisia suloisuuksia, eli sukkaponeja, näkyy todella harvoin. Sukkahevosten näyttelyluokat eivät ikinä mene täyteen, tallien kotisivuilla näkyy vain samoja kolmipalaisia suullisia. Niin vasta-alkajilla kuin vuosia harrastaneella. Itse tehtyjä, ja jos ei osaa, ostetaan, kunhan saadaan se kangasheppa sinne talliin. Se on kehitystä, eikä sille voi mitään. Veikkaan että tulevaisuudessa sukkahevoset tulevat katoamaan lähes kokonaan aktiivisten harrastajien keskuudessa. Vaikka niitä on alkanut jonkin verran putkahtelemaan, luulen, että niiden tarina on aika lailla ohi. Ainakaan eivät tule saavuttamaan enää sellaista suosiota kuin muutamia vuosia sitten.
Itse asiassa kangashevosissakin on tapahtunut huikeaa kehitystä. Koko ajan mennään yhä realistisempaan suuntaan. Kaksipalaisista on tullut kolmipalaisia, kolmipalaisista tullut suullisia, täytetystä korvista avonaiset, kankaasta leikatuista tummennoksista vaikka minkälaisilla väreillä ja liiduilla tehtyjä. Olen huomannut joidenkin alkavan tehdä myös varjostuksia hevosilleen realistisemman vaikutelman aikaansaamiseksi. Tulevaisuudessa hevosista tulee tätä vauhtia yhä realistisempia ja realistisempia, litteät silmät vaihtuvat ehkä kolmiulotteisiin, sieraimet painuvat kuopalle, ehkä hevosen jouhet muuttuvat villalangasta yhä aidommaksi materiaaliksi (okei, tämä on nähtykin jo parin hevosen kohdalla)? Mielenkiintoista odottaa mihin päin tämä harrastus menee!
Yksi asia, minkä odotan jälleen nousevan, on kepparit YouTubessa. Se on täysin kuollutta. Ainakaan hyviä ja aktiivisia editoijia ei tahdo enää juuri löytyä. Muistan kun videoita saattoi imestyä viikon jokaisena päivänä, ihmiset kommentoivat toisilleen ja peukuttivat, editoijien kehityksen näki silmissä ja jälleen haaveiltiin että osattaisiin joskus yhtä hyvin. Moni tuli tunnetuksi kepparimaailmassa juuri editoimiensa videoiden takia, ei keppihevostensa. Toki sen jälkeen heidän hevosileenkin alkoi yhtäkkiä tulla menekkiä.
Historia toistaa itseään, ja ehkä jossain vaiheessa joku, joka on nyt vielä täysin pimennossa, ei ehkä edes vielä harrastakaan keppareita, elävöittäisi Tuben kepparivideot tavalla tai toisella. Saapa nähdä. Musta kyllä tuntuu, että niin ei tapahdu vielä aikoihin.
Entä harrastajamäärä? Kasvaako vai laskeeko se? Musta tuntuu, että aika samana se pysyy. Tällä hetkellä harrastajat näyttäisivät olevan isoksi osaksi ala-aste-ikäisiä, sillä iso osa "veteraaneista" on lopettanut tai ei ainakaan enää aktiivinen. Ehkä sen takia musta tuntuu, että vanhempaa porukkaa olsii jotenkin vähemmän, kun moni ei nose esille samalla tavalla. Kepparitapahtumia järjestetään nykyään tosi paljon, enimmäkseen juuri näitä estekisoja. Tällä en siis tarkoita harrastajien järjestämiä kisoja, vaan seurojen, yhdistysten, tallien yms. järjestämiä. Tällaiset houkuttelevat varmasti lisää ihmisiä tähän ihanaan harrastukseen. Todennäköisesti tämä muuttuu vielä vakavammaksi ja järjestäytyneemmäksi koko ajan. Ehkä pian aletaan pystyttämään oikeasti aktiivisia keppihevosseuroja? Seura- alue- ja kansallistasoisia kilpailuja? Ehkä kansainvälisiäkin? Kuulostaa hölmöltä, mutta kuka tietää?
Ainakin keppihevostelu on levinnyt nyt myös ulkomaille, ja siellä käydään läpi sitä alkuvaihetta, joka varmaankin on Suomessakin käyty. Ihmiset hakee omia tapojaan harrastaa ja tehdä hevosia, se leviää pikku hiljaa kavereiden ja netin kautta, ehkä hekin perustavat joskus omia yhdistyksiä tai foorumeita? Tai vaihtoehtoisesti kepparit maailmalla ovatkin vain pieni liekki, joka leimahtaa ja sitten tukahtuu? Kuoleeko keppariharrastus Suomessa koskaan? Voi olla mahdollistakin, sillä ainakin itse olen pannut merkille, että lapset "aikuistuvat" nykyään nopeammin. Huomatkaa lainausmerkit. Kun minä olin 10, leikin vielä Schleicheillä ja pehmoleluilla ja ties millä. Tämän päivän kymmenvuotiaat polttavat, seurustelevat ja ryyppäävät. Ainakin täällä päin, seriously.
Mistä koko homma edes alkoi? Mulle tulee ainakin mieleen vuonna 1997 perustettu Hevostaivas, joka oli pitkään Suomen vanhin pystyssä oleva keppihevostalli. Veikkaan, että Hevostaivas toimi inspiraationa monelle, minulle ainakin. Ihailin kamalasti heppoja ja varsinkin sitä tallirakennusta! Sen vanhempia talleja ei ole ollut ainkaan minun keppihevosaikanani olemassa. Luulen kuitenkin, että Hevostaivas oli yksi niistä talleista, joka potkaisi keppihevosharrastuksen käyntiin. Tämä tarkoittaa sitä, että harrastus on ainakin yhtä vanha kuin minä! Harmi kun kyseistä tallia ei enää ole, etsisin muuten lisää tietoa sen sivuilta.
Olisi älyttömän mielenkiintoista tietää, mistä koko homma oikein alkoi, ja millaista se oli vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Ja nähdä tulevaisuuteen ja kurkistaa, millaista meno on kymmenen vuoden päästä. Toivottavasti tämä harrastus kukoistaa vielä silloinkin.
Eli Airelle on nyt myös Instagramissa! Sain Samsungin viikko sitten, ja sitä mukaa pystyin tekemään ig-tilin myös tallilleni. Pyrin päivittelemään instaa useammin kuin blogia, mulla kun on aina kännykkä matkassa :D En kuitenkaan unohda tätä blogia kokonaan, älkää huoliko :)
Eli multa on joskus nakki ja muusi toivottu tämmöstä c: En tehny videopostausmuodossa vaikka ensin niin aattelin, koska oon iha sukka kameran edessä ja sönkötän ja äää DD: Mutta saatte kuvia ja videoita niistä keppareista, joista oon semmosen tehny c:
Aloitetaanpa
Ensimmäisenä tämmöinen poniherranen eli Allu :3 Connemaraori, oikealta nimeltään Alex of Adventure, oli hänellä kasvatusnimikin mutta se unohtui heti kun Allu mulle tuli. Hups... Alluhan on ollut mulla nyt kolmisen vuotta c: Aika menee nopeaan! Mä muistan kun Allu tuli mulle, se oli ihan lemppari! Ratsastin sillä tyyliin koko ajan, ja se taisi olla neljäs omistamani kangaskeppari ja ensimmäinen ostettu. Allu maksoi 20 euroa. Luonteeltaan tää vaihtelee kuin yö ja päivä. Toisina päivinä ollaan niin kilttiä, kuuliaista ja yhteistyöhaluista, mennään reippaasti eteenpäin ja vaativimmatkin esteet ja koulukiemurat. Toisina tää taas on kamala ratsastaa, tahmea, takapää lentää, kielletään, ollaan niin aaseja. Omaa tahtoa riittää kyllä hänellä. Jos ei huvita sillä hetkellä hypätä niin sitten ei hypätä vaan kielletään. Tälle pitää siis tosiaankin näyttää kuka on pomo ja määrää. Nykyään huonoja päiviä on herran ikääntyessä kerta kerralta vähemmään, mutta kyllä niitä edelleen on. Alkuaikoina ekalla vuodella, jolloin videokin on tehty, pukkeja ja oikutteluja kyllä riitti, kun en osannut edes ratsastaa sitä kunnolla. Allulta löytyy mustat turparemmittömät suitset suorakuolaimella, mustat kanget hattukoristeella, mustat enkut fullcheek-kuolaimilla ja mustat meksikolaiset D-kuolaimilla.
Otetaan heti perään tämä toinen ostettu tapaus. You Only Live Once eli Yolo, lewizer-tamma. Ostettu sm-kisoista 2013. Tosi pirteä kaveri! Kulkee aina noi pitkät korvat höröttäen :D Vähän hösö ja keskittyy liikaakin ympärillä tapahtuvaan, pitää muistaa herätellä sen huomio jo alkukäyntien aikana ettei kaikki mee metsään sen takia että tää keskittyy johonkin ihan muuhun kun pitäis. Pitkät askeleet poniksi! Laukka on aina ollut ongelmakohta, tosi tahditonta ja laahaavaa, vaikka paranee koko ajan. Hän ei hyppää kovin korkeita, mutta ihan perfect matalammilla esteillä! Saattaa vähän yttäillä kyllä niitä, jos ei käy tutustumassa ponin kanssa rataan ensin. Koulussa perusjutut sujuu hyvin. Maastoesteetkin sujuu! Hoitaessa harjat, hoitaja, riimunnaru ja kaikki muutkin pitää tutkia tarkkaan. Utelias. Ei kuulu lemppareihini ja myymistäkin olen harkinnut, mutta ihan hauska tapaus tää on c: Yololta löytyy ruskeat meksikolaiset, värikäs riimunnaru ja tummansini-beige riimu.
Sitten tämä pitkän nimen omaava russponiori. Nimihän on Watch Out, We Got a Badass Over Here eli Bamse c: Varmaan suloisin ja sarjakuvaponimaisin otus ikinä ^^ Ei tää juuri oikeelta näytä xD Bamse tuli mulle 2013 keväällä, itse olen tämän tehnyt. Ori osoitti heti saman vuoden kesänä että tyyliluokissa hän on haka! Voitto tuli Eclipsen estemestaruuksissa! Tämän laukka on kyllä ehdottomasti ponin paras askellaji, tosi pyörivää ja mukavaa. Käynti ja ravikin sujuu ok, vaikka niistä puuttuukin sellainen eteenpäinpyrkimys. Pieniillä esteillä tykki, varsinkin maastoesteillä loistaa kuin tähti. Maastosta tykkää muutenkin ehdottomasti eniten ja kestävyys hyvä, neljän ja puolen kilsan käynti- ja ravilenkki menee puolessa tunnissa.
Bamselta löytyy mustat turparemmittömät (nykyään myös leukaremmittömät) suitset, vaaleansininen fleeceriimu ja fleeceriimunnaru.
Sitten tämä otus eli Feimi. Feimihän on walesinponitamma, oikealta nimeltään With Silence Comes Freedom. Tämä on säpäkkä ja mukava tapaus. Omaa lyhyet askeleet, nauttii peltoralleista ja maastoilusta, heittää pikkupukkeja innostuessaan tai ollessaan asioista eri mieltä. Tammana vähän omapäinen silloin tällöin. Esteillä tekniikka ei ole paras ja saattavat puomit lennellä kun poni sotkeutuu omiin jalkoihinsa. Koulussa pirteä ja tekee mieluustin annetut tehtäävät, vaikka välillä on vaikeuksia pysyä halutussa vauhdissa kun tämä haluaa mennä vain kovempaa ja kovempaa... Hoitaessa saattaa välillä näykkäistä tai uhitella, mutta yleensä tyytyy seisomaan kiltisti paikoillaan.
Feimiltä löytyy valkoinen tekonahkariimu, valkoiset turparemmittömät suitset nivelellä, riimunnaru ja rintaremmi.
älkää kysykö.
Hollanninpuoliveriori Big In Da Clubs eli Peikko on muodostunut ehkäpä lempikepparikseni pikku hiljaa. Tein herran loppukeväästä 2013, ja siitä lähtien ollut minulle hyvin tärkeä. En tiedä, joku siinä vaan on. Ainakin se on rakenteeltaan ihan hauska ja kiva, ja sen harja on söpö :3 Lisäksi tosi kiva ratsastaa. Ei liian reipas eikä laiska, sopivan painoinen, vetää kyllä vähän oikealle. Peikko on kivan herkkä ja hienoliikkeinen, sillä on voimaa takajaloissa ja hyvä hyppytekniikka, kapasiteettia, kestävyyttä, hyvä kenttähevonen siis! Kenttäratsastukseen tallini onkin painottunut c: Peikolla on kivat, lennokkaat ja isot liikkeet, ja tykkää selkeästi eniten kouluratsastuksesta :) Küreja ollaan hänen kanssa vedetty pari ja yhdellä kertaa sijoituttiin toiseksi. Nauttii kyllä selkeästi siitä hommasta, ja passage ja piaffe on tällä tosi vahvoja. Esteet menee tasaisen hyvin ja hyvällä tekniikalla, omaa pitkät askeleet ja hypyn. Maastoesteillä innostuu todella ja pitää kunnolla pidättää kun tää painaa täyttä kiitoa esteille :) Ei juuri koskaan kiellä.
Peikolta löytyy ruskea pehmustettu riimu, mustat alaturpikselliset suitset ja beiget crossunder-kuolaimettomat.
Tears of the Broken, "Tirppa", shetlanninponitamma. Ja shettikseksi herkähkö. Ei siedä heiluvaa kättä ja ylimääräistä kuolainten liikuttelua, protestoi siitä pukeilla ja pään ylös heittämisellä. Ongelma korjaantui remonttiturpiksella ja kuolaimet yhdistävällä lyhyellä hihnalla. Eivätpä pääse enää heilumaan miten sattuu osaamattomankaan käsissä :) Kulmiin tätä on hankala puskea, on huomannut, että on paljon helpompaa kaartaa kulman ohi kun mennä sinne. Esteillä innokas, mutta raippa kannattaa silti aina pitää mukana ja muistaa käyttää sitä, muuten poni saattaa tehdä äkkipysähdyksen esteen eteen...
Tirpalta löytyy vaaleanpunainen riimu, riimunnaru, valkoiset suitset remonttiturpahihnalla ja omenakuolaimella.
Superrebel, tutummin Rebel, on rautias walesincob-ori, joka on lähes suokkimaisen tasainen luonteeltaan. Hän ei turhist hätkähdä. Estehevonen, maastoesteitä ei olla koitettukaan ja koulussa vähän kömpelö, ei kovin sulava tapaus tämä pullaherra :D Tosi tasanen ja ehkä vähän tylsäkin luonteeltaan, ainakin niille jotka kaipaavat vähän säpäkämpää menoa, kuten minä :D Onneksi noita säpäköitä tapauksia löytyy koko tallin täydeltä, itse asiassa ihan mukavaa päästä tämmöisen varman ja rauhallisen hepsun selkään välillä. Ei hyppää kovin korkeita vielä, kun olen omistanut tämän herran vasta puolisen vuotta. Kapasiteettia riittäisi kuitenkin varmaan 80 senttiin asti.
Rebeliltä löytyy vaaleansini-valkoinen kukkariimu ihq, mustat tekonahkasuitset alaturpiksella ja riimunnaru.
Arabitamma White Flame ox, "Video" kuuluu tallin vanhimpiin asukkeihin. Tallille tamma saapui vuonna 2011 ja pääsi tutustumaan kisaelämään lähes heti, tosin vain katsomaan kisatunnelmia sekaannuksen vuoksi. Tämä ei ole se helpoin ratsastettava ollut koskaan, mutta rauhoittunut paljon näiden vuosien aikana kun hän on Airellessa asustanut. Hyvin tamma hän on edelleen ja vähän hapannaama silloin tällöin. Varsinkin hoidettaessa äksy. Ratsastaessa kuitenkin työstetty sen verran että kiukkuilut jääneet vähemmälle. Kulkee tosi helposti pää taivaissa, eteen alas saaminen vaatii hirveästi taitoa ja kärsivällisyyttä ratsastajalta. Tätä joko vihaa tai rakastaa.
Videolta löytyy musta-pinkki riimu, mustat englantilaiset suitset, sydänkoristeinen rintaremmi ja pinkki glitterriimunnaru.
Lego eli Shut Up and Let It Go on sellainen hevonen, jonka myymistä olen itse asiassa harkinnut koko tamman olemassaolon ajan. Se ei ole koskaan iskenyt, mutta silti se on jotenkin saanut pidettyä kavionsa Airellessa. En juuri tätä vuonistammaa tunne ihan sen takia, että se on aina tutunut tosi etäiseltä. Se on sairaan suloinen ja hyvin ommeltu, ottaen huomioon sen olevan melkein kaksi vuotta sitten tehty, jolloin kädenjälkeni oli hyvin vaihtelevaa. Ehkä uusi täyttö tekisi ihmeitä? Ainakin se on ihan väärän mallinen makuuni, tuntuu tosi inhottavalta ratsastaa.
Legolta löytyy ruskeat tekonahkasuitset, ruskea tekonahkariimu sekä riimunnaru.
Friisi x holstein-risteytys Cruficied eli Gootti on jo nähnyt parhaat päivänsä. Ennen tää ori oli ehdoton lempparini, nykyään raukka joutuu kyhjöttämään kuukausiakin liikuttamatta tallin nurkassa. Yksi syy on se, että Gootin ulkonäkö ei vain yksinkertaisesti miellytä. Sillä on iso turpa, erikoiset silmät ja pienet korvat. Sen kaula on paksu joutsenkaula, ja se on ihan väärän painoinen. Herralla on isot ja hyvät liikkeet ja loistaa koulupuolella, tosi miellyttämishaluinen ja tykkää tehdä töitä, harmi, että ei pääse näyttämään taitojaan, sillä kiinnostukseni tähän herraan on valunut tyhjiin. Tämänkin myymistä harkitsen.
Gootilla on pääkallokoristeiset suitset alaturpiksella, vanhat kanget, tekonahkariimu- ja riimunnaru.
Viltsun oikea nimi on siis Rytmihäiriö, ja hän on sitten semmoinen oikeen rehellinen suomiputte. Uskollinen, luotettava, mutta löytyy sitä jääräpäisyyttäkin. Tällä saattaa tarvita raipan mukaan, voi nimittäin varsinkin alussa olla vähän tahmea. Kyllä kun tätä jäykkää rantakankea vähän lämppää ja taivuttelee, sieltä alkaakin kuoriutua oikeen mukava putte. Tosi pätevä yleisheppa, ei ehkä ole kisakentille paras valinta mutta toimii köpöttelylenkeillä ja perus kenttätyöskentelyssä oikein hyvin. Esteitäkin hän hyppää, näilläkin tasaisen rauhallinen. Ei juuri eteenpäinpyrkimystä esteelle, eli vähän pitää hoputtaa ettei vauhti hidastu liikaa. Turvallinen ratsu kaikentasoisille ja kaikkeen lajiin. Jopa westernkin menee :)
Viltsulla on mustat scawbrig-kuolaimettomat (eli turvan alta kiristyvät), vihreäruudullinen riimu ja riimunnaru.
Viimeisenä uusin asukki Prototype "Proto", kathiawari tamma, herkkä kuin mikä. Tämän selkään eivät aloittelijat kuulu, vaativin hevonen koko talllilta. Tammalla käytetään hackamoreja vakituisesti kuolaimia ei voi sietää, ei kovia, ei pehmeitä, vaan lähtee niiden kanssa viemään tai poukkoilemaan suu ammollaan ja pää ylhäällä. Hackiksilla kuitenkin loistaa, jos on osaava ratsastaja. Raippaa ei tälle missään tapauksessa ja pohkeet irti kyljistä, muuten lähtee lentoon. Osaava sekä koulussa että esteillä, sijoittunut neljänneksi kouluratsastuksen knockoutissa. Hyppää noin 70 cm ratana. Hoidettaessa tosi kiltti ja nauttii hoitamisesta, tosin päätä harjatessa tulee olla varovainen, vähän herkkis koville harjoille.
Protolla ei ole vielä muita varusteita kuin kuvan kiekurahackamoret.
Ja siinäpä ne oli. Mitä tykkäsitte? Liikaa tekstiä? Liian vähän? Haluaisitteko tietää enemmän? Toiveita seuraavaan erikoispostaukseen? Olen avoin ehdotuksille! :)
