tiistai 3. joulukuuta 2013

Aihetta erikoispostaukseen?

Elisiis, tänään huomasin että teitä lukijoitahan on jo 20, kiitos ihan hirveästi! Ihan merkittävä määrä jo minulle.
Ajattelin jonkun erikoispostauksen siis olevan paikallaan, mutta mulla ei ole hajuakaan, millainen. Olisiko teillä ehdotuksia? Kommenttina jos ehdotuksia laittaisitte, olisin ihan hirmu kiitollinen!

perjantai 29. marraskuuta 2013

Haaste ja toinenkin

Ensinnäkn anteeks kun tää teksti näyttää niin oudolta, Blogger ei näköjään tykkää kun  kopsaan tekstiä toisita blogeista.

Mut on siis haastettu kaks kertaa tässä lähiaikoina ja päätin tunkea  molemmat siis tähän postaukseen.

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään.

2. Hänen tulee myös vastata haastajan 11 kysymykseen

3. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille

4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa.

5. Haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille

6. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen!


Faktat tiskiin:

1. oon harrastanu keppareita kohta 5 vuotta.
 
2. Lähen kohta ulos (kaikkii kinosti)

3. Teen just uutta heppaa.

4. Oon 169 cm pitkä.

5. Tykkään karuselleista ja tiimalaseista.

6. Ja My Little Ponysta.

7. Teen videoni Vegasilla (moni on kysyny)

8. Ja ei, en ole maksanut siitä penniäkään. Latasin sen netistä.

9. Tykkään suklaasta ihan sikana.

10. Ja rakastan ruutukuosia.

11. Allu on lihapulla.


MuruMillan kysymykset:

1. Mikä eläin haluaisit olla?


- Varmaan susi. Elää villinä oman mielen mukaan, ja niillä on vähän luontaisia vihollisia. Varmaan siksi.


2. Jos yksi toiveesi täytettäisiin, mikä se olisi?

Ääää vaikee. Täl hetkellä haluisin saada ton yhen hepan valmiiks ja nopeesti. Ja paljon rahaa.

3. Lempi kirjasi?

- Mä luen tosi vähän kirjoja mut varmaan edelleen Rick Riordanin Salamavaras (ollu jo ala-asteesta lähtien, Percy on ihana <3)


4. Onko kivaa kun sinut haastettiin? :)

- Semi :D


5. Kuinka usein bloggaat?

- Sillon kun jaksan. Eli yleensä aika harvoin.


6. Lempi elokuvasi?

-Sotahevonen, Piin elämä, Urhea, Ratatouille, Leijonakuningas, Topi ja Tessu, Bambi. Juu tykkään animaatioista.


7. Uskotko aaveisiin?

- En oikeastaan :D



 8. Mitä pelkäät?

- Tulevaisuutta, läheisten menettämistä. Sellasta perus.


 9. Kuinka kauan olet keskimäärin koneella päivässä?

- Ehkä kolme tuntia noin suurin piirtein.


 10. Onko sinulla lemmikkejä? (jos on mitä?)

- Kissa, kaks koiraa ja kaks heppaa c:


 11. Lempi vuodenaikasi? (perustelut?)

- Vastaan kaksi: Kevät ja kesä. Kevät, koska aaah mä herään henkiin sillon, oon niin ilonen ja oon hirveesti
ulkona ja päivä päivältä lumi sulaa ja päivät pitenee. Sit alkaa ruoho vihertää ja kesä on vasta edessä <3 Ja
kesä on toinen koska voi tehdä kaikkee ihanaa ja on loma ja lämmin ja voi uida ja shoppailla ja käydä
huvipuistossa ja keppistellä' vaikka aamusta iltaan (jos jaksais) ja valvoa ja nukkua pitkään jaja... se vapaus.


Ingan kysymykset:

1.Lempiruokasi?
- Niit on paljon mut pastaruuat <3 tortilla lähes millä tahansa täytteellä, kuskus lähes millä tahansa kastikkeella, pizza, iskenderkebab (oke en tiiä lasketaaks tää mutku son hyvää), riista.



2.Kuinka kauan olet harrastanut keppihevosia?

- Viis vuotta tämän vuoden joulukuussa.

 
3.Mistä Harrastuksesi alkoi?

- Saan sisarpuoltani kiittä siitä. Lyhyesti näin: Siskopuoli kekkas haluavansa kepparin, mä tottakai totesin että niin mäki voisin, mentiin kauppaan, sielt ei löytyny, isäpuoli ehdotti että tehtäis itse, pienen vastaanvänkäämisen jälkeen suostuttiin, tehtiin Nappi ja Teddy vanhoista sukista (ikävä kyllä ei oo kuvaa näistä kaunokaisista, siis tallessa enää), innostuttiin, tehtiin lisää tahdilla yks heppa/päivä, lpulta oli leikkimökki täynnä heppoja. Siitä se lähti. Siskopuli lopetti jo pari kolme vuotta sitten (oli kova paikka mulle sillon), mut mä jatkoin ja tässä ollaan, toivottavasti täällä´vielä pysytään ainakin ensi kesään asti. 
 
4.Talvi vai kevät?
- Kevät, perustelut ylempänä.
 
5.Kuinka vanha olet?
- 16.
 
6.Harrastatko mitään keppareiden lisäksi?
- Editoin, piirrän, valokuvaan, heppamallailen (pienoimallihevosharrastus), ponitan (MLP-fandom), virtuaalitalleilen, kirjoitan, roolipelaan satunnaisesti.
 
7.Oletko tyytyväinen talliiisi?
- Suhtkoht. Tosin aikamoinen sekasorto siellä vallitsee tällä hetkellä.
 
8.Montako Keppihevosta sinulla on?
- Allu, Gootti, Video, Fleda, Feimi, Bamse, Yolo, Peikko, Otus, Lego, Duuri, muistinkohan kaikki. 11.
 
9.Millainen olet luonteeltasi?
- Oon ensinnäkin liian kiltti. Oon ihan sikahuono sanomaan vastaan. Voitontahtonen ja kunnianhimonen. Laiska ja saamaton. Ujo, puhelias, rauhallinen tai sekopää, seurasta riippuen. Vähän hidasälynen ehkä silloin tällöin :D
 
10.Millainen takki sinulla on?
- Hauska kysymys btw. Semmonen musta KappAhl-takki, vähän pidempi ku perustakki. Tähän kuulu sit kans vyö mut otin sen jonkin aikaa sitten pois kun en jaksanut sitä. Ei silleen mitenkään kummallinen takki mutta ihan kiva.
 
11. Omistatko tietokoneen?
- Juu itseasias just oon omalla koneella. Toshiban läppäri, muuta en tästä tiedä kun lahjaksi sain.
 
 
Omat kysymykset:
 
1. Kuinka monta kertaa olet ollut kepparikisoissa?
 
2. Teetkö videoita youtubeen? Mikä kanava?
3. Milloin viimeksi ratsastit keppareilla?
4. Harrastatko myös oikeita hevosia?
5. Kuva huoneestasi?
6. Lempparikangas kepparin tekoon?
7. Lempibisi tällä hetkellä?
8. Mitä et voi sietää?
9. Ihailetko jotakin keppariharrastajaa/kepparia?
10. Lempivärisi?
11. Lempiherkkusi?
 
Enkä haasta nyt ketään, sillä en keksi ketään, mutta jos haluaa tämän tehdä, niin saa!



 
Ja  jottei tästä tulisi ihan tylsä postaus, saatte kuvan pikkusiskostani kepparinsa kanssa olkaa hyvät c:

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kisat 24.11

Kuvapainotteista postausta tulossa.

Eli olin siis viikonloppuna kisoissa, sunnuntaina, ja oli ihan JÄÄTÄVÄN (hehe) kylmä. Mulla oli siis tuolla mukana Peikko ja Allu, joilla kaikkiin luokkiin osallistuin. Kisat pidettiin siis jonkinlaisella hiekkakentällä, pohja oli ihana <3 Ihan kivaa oli, vaikka pari luokkaa peruttiinkin kylmän sään takia. Seura oli kuitenkin mahtavaa! Peikkokin sai kyllä yllättävän paljon ihailuja osakseen. Kaikki halus ratsastaa sillä c:

































Tyyliluokat meni vähän niin ja näin, no, ois voinu sujua paremminkin. En vaan osaa hypätä vasemmassa laukassa. Kür Peikolla meni hyvin, tai siis ainakin tuntu menevän, enhän mä ketään tajunnut pyytää kuvaamaan niin en tiedä sitten menikö oikeesti mitenkää kummosesti :DD Jouduin kuitenkin keskeyttää kun mun kännykkä putos tuomarin kädestä ja takakansi irtos :/

Ruusukkeita ei siis tällä kertaa tullut kotiinviemisiksi, mikä vähän ketuttaa, voitontahtoinen ihminen kun olen, mutta eipä siinä mitään. Lisää treeniä ja ensi kisoihin paremmalla onnella!

tiistai 20. elokuuta 2013

PEIKKOOOOOO

 
Uus heppa siis. Taas. Big In Da Clubs eli Peikko, tommonen oriherra, rotua saa ehdotella c: Tosi kiva polle on, oon nyt muutaman kerran sillä ratsastellu. Hällä on mukavat liikkeet ja eteenpäinpyrkimystä riittää liikaakin! Koulu on herran vahvin puoli selvästi, mutta esteetkin menee, tosin vielä vähän arastelee esteillä. Mut kyl se tästä, toivotaan, ja kehittyy koko ajan! Ootan ehkä vielä ennen ku lähetää metsään kauhistelemaan maastoesteitä :D

Polleilla on tullu ridailtua jonkin verran. Toissapäivänä lähettii Feimin kkanssa suht vauhdikkaalle metsälenkille. Tuli ravailtua ja laukattua paljon, ja poni tykkäs! Tosi innokkaasti kulki koko matkan. Aika ryteikköähän iso osa matkasta oli, että mettään päästyämme enimmäkseen käveltiin ja ahtauduttiin puskien läpi :D Tuli sielläkin pari ihan laukkapätkää vastaan! Maastoesteittenkin teko kävi mielessä, mutta luovuin ideasta, ei kuitenkaa huvittanut alkaa rakennella mitään sinne metsään. Ku päästiin metsästä pois, Feimi n harja oli täynnä ties hämähäkkiä ja lentomuurahaista ja mulla oli hupparissa mittarimato. Tien varresta poimittiin vielä muutamat kanttarellit ja suunnattiin kotiin. Kameraa ei ollut mukana niin kuvia ei tullut otettua. Ehkä ens kerta sitten. Viimeks olinki maastossa kameran kanssa joskus viime syksynä :D
 
 

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Myyntiponin mainostusta

Elisiis, myyntiin tämännäköinen poni.. Pollen tein alun perin iltyatorille myyntiin, mutta kun reissu peruuntui enkä itsellänikään ole tälle mitään käyttöä, niin myyntiin sitten.


» TÄSTÄ TOPAAN

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Uus poni ja pomppuja

Päätin tänään siis pomppia enkkoja, kun oli sellanen fiilis. Heppana toimi Allupoika, jonka oon todennu luottohepaks noissa enkkayrityksissä. Lämppäsin ponia 70- ja 90-senttisillä jotka sujuivat oikein hienosti. Tavoitteena oli mulla päästä metri, hepan kanssa siis, ilman heppaa onnistuu kyllä. Koitin estettä aivan liian monta kertaa, huonolla menestyksellä. Ketutti vieläpä se, että yli pääseminen oli aivan pienestä kiinni. Videolta kun näitä katsoin, oikea jalka teki hieman turhan lyhyen ja matalan loikan, jonka takia este putosi. Jos saisi sitä loikkaa kymmenen senttiä pidemmäksi ja viis senttiä korkeammaksi niin... Jaksoin mä hampaat irvessä monta kertaa yrittää, kunnes tuli stoppi, kun oma rohkeus petti. Esteen päällä tuli sellanen tunne, että nyt ei mennyt putkeen, mä lennän nurin. Jotenkin onnistuin pitämään tasapainon laskeutuessa, mutta läheltä liippasi, että olisin lentänyt naama tai kylki edellä soraan. Ei kovin hokutteleva ajatus. Sydän hakkas sen jälkeen siihen malliin, että päätin että nyt loppu. Niinpä mä juoksin sisään pillittämään keräsin esteet pois ja kuvailin pari pätkää uudesta hepasta, joka onkin postauksen toinen aihe.


Trala en ehi laittaa enempää kuvia muttaah tommonen. Hurlumhei, suokki-ori, monté-painotteinen. Iha muksa pörröharja (:

maanantai 24. kesäkuuta 2013

mitäs kummaa

Jännä juttu, että viikko sitten keppikset eivät mua voineet vähempää kiinnostaa ja ajattelin jo lopetuksen olevan lähellä. Kuinka ollakkaan, nyt oon muutaman päivän sisällä saanut innostuksen takaisin, ja tekeillä on kaksi ponia (ja kolmas, mut hävitin sen jonnekin yhy.), omat kisat suunnitteilla ja muiden kisoja tiedossa. Ja lisäks oon saanu tehtyy tänään kaks videoo. Ja vaihdettua blogin bannerin. Oon ollu ahkera olkaa ylpeitä.

Innostuin yks päivä jopa kuvailemaankin hiukan. Gootilla mentiin siis jonkinlaista koulua ja laukkailtiin pellolla. Ilma oli mahtava!
 

Kisavideo Eclipsen estemestaruuksista. Niistä tulossa mahdollisesti tarkempaa postausta

Tosiaan, kenttää on tullut kulutettua joka päivä. Oon nyt alottanu ihan tosissani treenaamaan ja paljon, että saisin pidettyä omalla kohdalla tän harrastuksen hengissä, ja että ihan yleisesti pysyisin kunnossa. Vielä kun jaksais tätä blogia aktiivisemmin päivitellä, se on vähän jääny. Airellen kotisivutkin ovat olleett jo puoli vuotta talvisen sinertävät ulkoasultaan ja osa teksteistä ja kuvista puuttuu vieläkin. Se on sitten seuraava projekti. Kuvia ainakin on riittävästi.






lauantai 11. toukokuuta 2013

Lahteen päin käy tie... erittäin turha pikapostaus

Sinnepä siis. Istun autossa ja kirjottelen kännykällä tylsyyksissäni. Pari tuntia istumista luvassa. Nice. Not. En vieläkään ees tajuu miten porukat suostuu viemään mutta tässä mä istun. Jännittää ihan sairaasti :o mulla on sata euroo mukana joten eiköhän sieltä jotain tartu mukaan :DD mutta siis, kisoissa nähdään!

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kisailua

Vähän myöhässä tää postaus tai jotai DD:

21. päivä olin siis tuolla kisoissa Espoossa kaverin kanssa, ja oli kyl kivaa! (: Tosin jäi muutama epäkohta häiritsemään, mutta kyl mä annan ne anteeksi kun oli järjestäjän ekat kisat.

Sinihän tuli meille perjantaina oman heppansa Shotin kanssa, ja linnottauduttiin heti mun huoneeseen tekemään varusteita :D ite sain valmiiksi Bamselle ja Gootille riimun ja narun sekä korjattua hieman Gootin suitsia. Sini teki sillä aikaa Shotille suitset ja jatkoi sen harjaa. Tän jälkeen mentiin ulos harjottelee pari kertaa Helppo C läpi, ja kasattiin sen jälkeen muutama este. Mulla oli Allu ja Sinillä Shotti. Hypättiin eka pääty-ympyrällä pientä estettä, ja korotettiin sitä pikku hiljaa. 80 senttiä taisi olla korkeimmillaan. Tän jälkeen tehtiin kauheen näkönen suht leveä ja noin 70 cm korkea trippeli, jota pompittiin hetken aikaa. Sitten talsittiin sisään syömään karkkia ja jatkamaan varusteiden tekoa.

Bambin riimu

Lauantaina herättiin sitte aikasin ja suunnattiin Vantaalle, jossa mun iskä olikin sitten vastassa. Jäätiin hetkeksi sen luo leikkimään koiran kanssa ja muutenkin säätämään jotain, kunnes se sitten heitti meidät Jumboon. Jumbossa meni pari kolme tuntia, ja mulla tarttu mukaan paita, paljon askartelutimantteja, schleich-hevonen (terveisin himokeräilijä) ja sitten meille kummallekin sipsiä, karkkia ja suklaata. Löydettiin myös sit vähän erikoisempia limuja, jotka on ainakin Amerikassa yleisiä 8DD Sini osti vanilija- ja kirsikkakokista sekä kirsikka Dr. Pepperiä ja mä ostin ihan kokeeks kirsikkakokista. Nam <3 Sit lähettiin vielä yhteen leikkipuistoon heilumaan ja juoksemaan. Ilman keppareita siis.





Noni sitten siihen pääaiheeseen, eli sunnuntain kisoihin. Kisat alko siis kaheltatoista, mutta paikalle tultiin jo puolelta. Jännitti kyllä kauheesti xd Lähettiin sitten lämppäämään siellä asvalttikentällä, mä menin Bambilla ja Sini Shotilla. Tuntu tosi kivoilta askeleet, ja Siniki kehu, jota kyllä ihmettelin :DD

Pikku hiljaa kisaajia alko tulee paikalle, ja kisat alko. Ekanahan oli ristikkoluokka, ja ratahan oli helppo 8D En kovin kovaa vauhtia uskaltautunu menemään, kun jalat ei ollu tottunu asvalttiin ja kammoksuin että lennän nenälleni siellä. Puhdas rata tuli kuitenki sekä Bamsella että Gootilla. Samoilla hepoilla menin sitten 50-60 cm luokkaan, puhdas rata sieltäkin mutta aika ei ollut kovin hyvä juurikin tuon arkailuni takia. 70-80 cm pudotettiin sekä Gootilla että Bamsella, kaks korkeinta estettähän siinä putos. Sekaesteluokka, jossa oli sekä normi että maastoesteitä meni hyvin, puhdas rata Allulla ja Gootilla.







Tän jälkeen oli tauko, ja ratsittiin ja puhuttiin siellä. Tutustuttiin Vipeen ja Alisaan, jotka mä olin nähnyki jo ennestään mutta Sinille ihan uusia tuttavuuksia. Tosi kivoja tyyppejä on! Koululuokkien välissä testailtiin sit toistemme heppoja ja ootettiin Helppo C:n tuloksia. Tähän osallistuin Gootilla ja Bamsella, hyvin meni ja oon kuulemma kehittyny hirveesti viime vuodesta! Muistin jopa radanki.
Kürin en osallistunut, mutta kattelin muiden suorituksia ja kuvasin. Küria on kyllä niin kiva kattoa, harmi että siinä oli suht vähän osallistujia.

Kürin jälkeen osa meistä lähti kotiin ja osa jäi estevalkkaan. Jäätiin sinne Sinin kanssa, ja oli kyllä kiva valkka c: Juteltiin ja naurettiin samalla muitten kanssa, ja tapoin mun jalat totaalisesti siltä päivältä. Ne oli kauheen kipeet ton jälkeen ja täris vaan xd Viiden aikoihin meidän kyyti tulikin ja lähettiin ajamaan kohti kotia, jätettiin Sini kadunvarteen matkalla :D Hylättiin se sinne. Noeih, sen porukat tuli hakemaan.

Tässä vielä video kisoista: