maanantai 18. maaliskuuta 2013

kooste 10.3


tykätkää hyppytyylistä (y)
Joo tuona päivänä menin uudella heppasella Kallella (jonka toiseksi lempinimeksi alkaa pikku hiljaa muodostua Gootti) ja meni... Noh, kieltäytymisiä tuli suht paljon, kun heppa on silloin tällöin vielä hieman epävarma esteillä, ja oli liukastakin. Koulussa osaa kyllä loistaa! Tykkään herrasta paljon, taisi nousta suosikkiheppalistani toiseksi ^^

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kysymyksiä?

Eli siis aattelin tehdä kysymyspostauksen, luultavasti videomuodossa. Video tulee kun täynnä on 7 lukijaa, mutta kysyä saa jo nyt c: kysymysten ei ole pakko liittyä keppareihin, otan siis mielelläni vastaan muuhunkin elämään liirtyviä kysymyksiä, ja saa olla suht henkilökohtasiakin, kunhan ei liiallisuuksiin mene :D kysyä voi Suomen keppihevosfoorumilla (nimimerkki Rigtan), youtubessa (KhtAirelle) tai sitten ihan tähän postaukseen c: kysymyksiä tulemaan!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kuvakoostepostausjuttu

Koska lähiaikoina on tullut kuvattua niin paljon enkä jaksa kirjoittaa. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tai jotain.

Ai niin, ja lähden lauantana Horse Fair-messuille Helsinkiin feat keppari (luultavasti Kalle, alla olevassa kuvassa) ja kamera, ketään tulossa?



















 
Ainiin, ja kiitos tilaajilleni Youtubessa! Teitä on jo yli 50, kiitti ♥ ja blogini lukijoille myös iso kiitos :)
 
Hei olen olevinani subbausvideo.

torstai 3. tammikuuta 2013

Päivitystä 3.1

Anteeks taas kun oon ollu niin aktiivinen tän blogin suhtee D:
En oo siis lopettanu kepruiluja eikä mitään, mukana ollaan edelleen suhteellisen aktiivisesti, en vaan tosiaankaan jaksais raahata sitä kameraa mukaan jalustoineen päivineen ulos, ja kun ei oo ollu kuvia, en oo jaksanu kirjottaakaan, koska kuvattomat postaukset on tylsiä. Mun mielestä ainakin.

Ja tääki postaus on kuvaton koska oon laiska DD: anteeks.

Mut videoo oon saanu kuvattuu sentään joulukuussa, 23 päivä. Tuolloin menin siis Otuksella ja Allulla, ja kun multa oltiin toivottu videoa yhdestä ratsastuskerrasta niin päätin sitte ottaa ne kameratarvikkeet mukaan ja ryhtyy kuvaamaan. Otuksella säädin sitten jotain melko tylsää peruskoulua, itse asiassa koko video on materiaaleiltaan äärettömän tylsä. Allullakin menin hetken, tarkoituksena hypätä esteitä, mutta just kun sain esteet koottua kamerasta loppu akku... Se siitä hyppimisestä, innostus katos sit siinä siltä päivältä Vois tulevaisuudessa tehä tänne blogiin sit vielä efektittömämpiä koostevideoita, kun jaksan.

 
Tänään menin sitten Racolla, ja päätin sitten hypätä korkeutta, kun innostus ei riittänyt kuin yhden esteen kasaamiseen. Ihan kivasti meni, pitkästä aikaa oon suht hyvässä kunnossa. Ponnu riitti 85 senttiin asti, joka on tällä hetkellä tän talven vaivainen ennätys :DD ilman heppaa koitin sitten 90 cm mut olin sen verran väsyny jo sillon että ei onnistunu, jäi sitten vähän ärsyttämään kun en päässy. Laukkaki on parantunu hirveesti marras-joulukuusta, eka aattelin että oon jotenki menny takapakkia kun laukka olikin yhtäkkiä tosi matalaa, lyhyttä ja tökkivää, mutta tajusinkin että se johtu vaan huonosta ja liukkaasta pohjasta, kun lunta oli niin paljon. Nyt nää pari päivää, kun maa ehti sulaa tossa ja sen jälkeen tulla vaan ihan ohut kerros lunta päälle, laukka on sujunu hyvin, se on semmosta luontevaa ja pyörivää :D
 
Semmosta siis. Mä yritän olla vähän aktiivisempi taas, ja just noita koostevideoita ja ehkä videopostauksenkin voisin tehä, jos teitä kiinnostaa :)

torstai 6. syyskuuta 2012

GANGNAM STYLE!

Anteeks taas kun en oo kirjotellu pitkään aikaan, innostus on ollut aika pohjamudissa bloggaamisen suhteen, ja silloin kun on innostanut, ei ole ehtinyt tai muuta vastaavaa.

Ei oo kauaa noista viime kisoista, niin jo uudet edessä. Kyseessä oli siis Avenuen syyskisat. Tosi kivaa oli, vaikka sää olikin sateinen, ja jouduin lähtemään kesken kisojen, joten jäi kür ja maastoesteet osallistumatta. Kumpikin olis ollu tosi kiinnostavia, mutta eipä voi mitään. Mukana olivat jälleen Allu, Otus ja Deli. Ostin Allulle ja Otukselle uudet suitset, Allulle kanget ja Otukselle kisasuitset alaturpiksella.

20-40 cm menin Otuksella ja Delillä, kun kummatkin hieman kokemattomia kisaamisen suhteen, ja Delihän on hyvin uusi vielä. Voitontahto oli aika korkealla ja mentiin sitten kovaa ja korkealta. Puhtaat radat tuli.
40-60 cm menin Allulla ja Otuksella, jälleen yritin täysiä mennä. Tästäkin puhtaat radat.
60-70 cm vuorostaan Allulla ja Delillä, muistaakseni täältäkin puhtaat radat.
Sitten se 80 cm... Allu ja Deli jälleen ratsuina. Tää luokka ei mennyt kyllä ratojen puolesta ollenkaan hyvin, mut ainakin mulla ja tais olla muillakin hauskaa kun kaadoin Delillä koko radan nurin yhtä estettä lukuunottamatta :D Allulla sit päätin vaan saada puhtaan radan enkä koittanukkaan saada hyvää aikaa, kun melkein kaikilla muillakin oli virhepisteitä. Eihän siitä mitään tullu. Heti ekan sarjan tokalla, jäätävän kokosella okserilla (no, ainakin mun näkökulmasta, kun en hirveesti esteitä hyppele) kielto. Oli hirveen lyhyt väli siinä sarjalla, mul oli väärän pitunen laukka ja tais vähän jännittää sekin kun Alisa mua ennen kaatu sinne esteen sekaan kun polvi petti alta. Kielto tuli, yritin uudestaan ja pudotus. Loppurata menikin tyylillä yli-pudotus-yli-pudotus...

Helppo C meni ihan hyvin. Jälki-ilmoittauduin sinne, ja koitin sitten siinä opetella rataa kun muut meni. Ite rata meni ihan ok, sähläsin yhes kohtaa kun meinasin unohtaa kokorataleikan, ja oli aika lailla laahustamista, kun olin just sitä ennen mennyt harjotuksena radan läpi ja sitten heti perään vielä toiseenkin kertaan arvostelujen kanssa. Kunto on taas päässy rapistumaan. Mut ihan hyvä arvostelu, seiskaa ja kasia et ihan tyytyväinen oon :)

© Alisa





© Alisa



sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kisoissa 4.8







Joo eli olin tuona päivänä Kht Kauraimureiden kisoissa (taipuuko edes noin?) Poneina olivat connemaraori Allu, vuonistamma Otus ja uusi tulokas, englantilainen täysiveritamma Deli.
Oli ihan mielettömän kivaa, kiitos mukavalle porukalle. Kisoissa oli luokkina puomiluokka, 20-40 cm, 40-60 cm, 75-80 cm, helppo C, kür ja monté. Osallistuin kaikkiin paitsi helppo C:hen.

 Puhdas rata tuli lähes joka luokasta, paitsi 80 sentissä pudotin yhden esteen ja 40-60 cm unohdin radan joten hylättiin sen takia :D  Ruusukkeita ei esteiltä tullut, mikä yllätti mut ihan täysin, sillä ennen oon ollut ihan nopea esteillä. Olisi vain pitänyt olla nopeempi. Kürissa tuli toinen yllätys: kolmas sija Allulla ja toinen sija Delillä. Kyllä on näköjään kannattanut se kaikki harjoittelu.

Kisat kesti viisi tuntia, ja oli aika kipeet jalat sen jälkeen. Aivan mahtavaa kuitenkin oli, tutustuin moniin kivoihin tyyppeihin. Kisojen jälkeen sitten otettiin hieno yhteiskuva missä fiksuna heitetään heppamme ilmaan... Otuksen suitset hajos siinä samalla :D






Edustetaan Allun kanssa :D
Järjestäjät










Radat muokkaan tähän myöhemmin, kaikkia ei tosin kuvattu :)

perjantai 3. elokuuta 2012

All i ever wanted was the world

Vihaan tätä konetta. Olin kirjoittanu pitkän tekstin, ja tää sit meni poistaa kaiken. En oo aikoihin tänne kirjoitellut, kun en ole muistanut/jaksanut, mutta ei oo mitään manitsemisen arvoista tapahtunutkaan. Liikutellut oon poneja ihan normisti silloin kun oon jaksanut, ja uusi kaakkeroinenkin on saatu valmiiksi. Kyseessä on musta enkuntäykkäri Be Afraid "Deli". En enää ikinä tee tosta kankaasta mitään. Kauhean jäykkää ja paksua, ja liukasta kuin saippua. Tuli ponista jotenki hirveen muodoton. Sitten siihen tärkeimpään. Eli huomenna ois kisat Sipoossa. Mä oon ihan hirveen innoissani ja jännittää. En oo treenaillut oikeestaan yhtään, kun noi kisat löysin vissiin... toissapäivänä? Estepuolta en ainakaan voi treenailla, kun isän luona oon ja täällä ei oo ainuttakaan estetttä. Mitään tuoliämpäriviritelmiä en ainakaan jaksais alkaa säätämään. Koulua voiski mennä, siinä mä treeniä kaipaisinkin kun on toi meno aika huvittavan näköistä. Onneks oon harjoitellut noi kürit jo valmiiksi, hiomistahan ne kaipais vielä mutta miten mä niitä hion kun ei oo musiikkiakaan? On vähän flunssanen olo mutta kaipa tää tästä huuliherpeksestä johtuu. Tai sit mua jännittää. Miten vain.